tiistai 29. marraskuuta 2016

Alani tärkeitä työvälineitä

Työvaatteet

Työvaatteet ovat vartijalle ja järjestyksenvalvojalle työtehtävissä pakollisia, jotta asiakkaat tunnistavat heidät turvallisuusalan ammattilaisiksi. Työvaatteisiin kuuluu yleensä reisitaskuhousut ja paita tai haalari, jossa lukee sekä selkä-, että rintapuolella vartijan tai järjestyksenvalvojan nimike. Asun on oltava muiden samassa yrityksessä sisällöltään samankaltaisia tehtäviä suorittavien vartioiden osalta yhteneväinen. Vartijan asu ei saa muistuttaa viranomaisilla käytössä olevia vaatetuksia.



Kuvahaun tulos haulle vartijan vaatteet




Viiltosuojahanskat

Vartijan on hyvä käyttää viiltosuojahanskoja varsinkin turvallisuustarkastuksissa, neulojen, puukkojen ja muiden terävien esineiden varalta. Hanskat auttavat suojautumaan taudeilta asiakastyössä.

Kuvahaun tulos haulle viiltosuojahanskat



Turvakengät


Turvakengät ovat tukevat ja hyvä käyttää työssä, missä kävellään ja seisotaan paljon. 


Kuvahaun tulos haulle vartijan vaatteet



Varustevyö

Varustevyö on erittäin tarpeellinen vartijan ja järjestyksenvalvojan töissä. Siinä pidetään työtehtävissä käytettäviä työvälineitä, kuten radiopuhelinta, teleskooppipatukkaa, oc-sumutinta ja käsirautoja. Varustevyötä pidetään lantiolla, ja työvälineet asetetaan siihen niin, että ne ovat helposti käytettävissä.


Kuvahaun tulos haulle varustevyö

Teleskooppipatukka


Teleskooppipatukka on yksi vartijan ja järjestyslain alaisen järjestyksenvalvojan voimankäyttövälineistä. Se on valmistettu kahdesta tai kolmeasta sisäkkäisistä metalliputkista, jotka avattuina lukittuvat toisiinsa kitkan vaikutuksesta. Kokoonpainuvana sitä on helppo kantaa mukana, eikä se provosoi asiakkaita. Lain mukaan teleskooppi saa olla avattuna korkeintaan 70cm pitkä. Teleskooppipatukan käyttö vaatii tarkkaa tekniikkaa, jonka vuoksi vartijan ja jv:n on käytävä erillinen tkp-kurssi, jotta hän voi laillisesti kantaa sitä työtehtävissään. Suomessa sitä on laitonta myydä yksityishenkilölle.  


Kuvahaun tulos haulle teleskooppipamppu



OC-sumutin 


OC-sumutin on myös voimankäyttöväline, joka vaatii myös erillistä koulutusta, jotta sitä saa käyttää työtehtävissä. Kaasusumutin on n. 10cm pitkä putkilo, jota käytetään peukalolla painamalla liipaisimesta. Kaasusumuttimella voimankäyttö- tai hätävarjelutilanteessa levitetään joko sumuna, juovana, geelinä tai vaahtona vaikuttavaa ainetta yleisimmin kohdehenkilön kasvojen alueelle. Sumutin aiheuttaa kohdehenkilölle iholle tai silmiin mennessä kirvelyä ja voimakasta poltteen tunnetta, jonka vaikutuksesta normaalitapauksissa ihmisen näkökyky heikkenee tai häviää 10-20 minuutiksi. Vaikutusaika on henkilökohtainen, joillain kipu kestää jopa useita tunteja.


Kuvahaun tulos haulle oc- sumutin



Radiopuhelin

Radiopuhelin on myös tärkeä työvaline, etenkin järjestyksenvalvojan tehtävissä esim. festareilla ja keikoilla. Radiopuhelin on erittäin helppokäyttöinen, eikä vaadi minkäänlaista koulutusta. Pienimuotoinen perehdytys työtehtävän alkaessa riittää. Radiopuhelin on kätevä väline ottaa yhteyttä muihin työkavereihin tai esimieheen tilanteen vaatiessa. Radiopuhelin toimii niin, että yhteyttä ottava henkilö painaa sivussa olevaa painiketta pohjassa niin kauan että on asiansa sanonut ja nostaa painikkeen ylös ja jää odottamaan vastausta. Yleensä radiopuhelimiin on asetettu kätevät ja helppokäyttöiset mikrofonilliset kuulokkeet.

Kuvahaun tulos haulle radiopuhelin




Auto

Auto on piirivartijan tärkein työväline. Vartija kiertää autolla kohteitaan. Tulee yleensä yritykseltä käyttöön.

Kuvahaun tulos haulle securitas auto


Käsiraudat


Käsiraudat ovat yksi täkeimmistä työvälineistä turva-alalla. Käsirautoja käyttävät mm. vartijat, järjestyksenvalvojat ja poliisi. Käyttämällä käsirautoja kahlitsija suojelee itseään, työtovereitaan jasivullisia. Toiseksi kahlitsija estää kiinniotettua vahingoittamasta itseään. Kolmas tarkoitus on kiinnioton tai muun toimivaltaan perustuvan laillisen toimenpiteen suorittamisen varmistaminen rajoittamalla henkilön toimintamahdollisuuksia. Käsirautojen käyttö vaatii harjoitusta, muttei ole kovin monimutkaista. Käsiraudat asetetaan kiinniotetun ranteiden kohdalle ja painetaan lukkoon. Tärkeää on muistaa laittaa takalukitus päälle, ettei raudat pääse kiristymään enempää.



Kuvahaun tulos haulle käsiraudat








1 kommentti:

  1. Nuo viiltosuojakäsineet varmasti ovatkin hyviä. Etenkin kun turva-alalla voi joudua monenlaiseen tilanteeseen. Olisi ikävää saada haava esimerkiksi pullosta tai jostain muusta. Hyvä ja hyödyllinen lista, kiitos.https://www.suojaingroup.com/collections/viiltosuojakasineet

    VastaaPoista